Tietoja

Spottimettä sai alkunsa kesällä 2019

Morjesta! Meikäläinen on Jerry (mun kotisivut on osoitteessa jerrysel.in) ja oon tehny tälläsen "pienen" projektin. Ennen projektin aloitusta, karttasovellusta oltiin kuumoteltu ja ideoita heitetty puoliläpällä useita vuosia. Juhannuksena 2019 väänsin nilkan solmuun. Koska skeittaus ei onnistunut, piti keksiä jotain muuta aktiviteettia. Lopulta päädyin opettelemaan Android sovelluksen tekemistä. Kunnianhimoisesti keksin tehdä ensimmäiseksi sovellukseksi Spottimetän.

Sovelluksesta piti alunperin tehdä rautalankamallin sovellus, minkä avulla voi tarkastella spotteja. Spottien lisäys oli tarkoitus tehdä manuaalisesti, esimerkiksi lähettämällä ylläpidolle sähköpostia (tyylillä og Nolla.net skatemap). Kuitenkin sovelluksesta tehtiin täysin reaaliaikainen ja se sisältää lukuisia ominaisuuksia, jotka aluksi rajattiin pois liiallisen työmäärän takia. Nykyisellään Android-sovelluksella pystyy mm. jakamaan itselle mieluisat spotit tiedoston avulla toisen käyttäjän sovellukseen. Loppukesästä keksin alkaa vääntää viä nettisovellusta. Siinä oli sama idea, mahdollisimman yksinkertainen karttasovellus ilman lisäherkkuja. Kuitenkin innostus iski ja nettisovelluksessakin löytyy mm. hakukenttä, spottien kommentointi, omien spottien muokkaus, spottien suodatus sekä kartalla liikkuminen koordinaattien avulla.

Spottimettä on lähtenyt jo kiitettävästi leviämään. Android-sovelluksella on jo yli 500 latausta. Aluksi spotteja oli noin 600 henkilökohtaisesta spottikokoelmastani. Nyt niitä on paljon enemmän, ainakin tuhat. Tarkan määrän voit tarkastaa kirjautumalla webbisovellukseen. Lisää tilastoja sovellukseen ja sen dataan liittyen löydät osoitteesta data.spottimetta.fi

Alkuvuodesta 2020 toteutin myös version Barcelonaa/Kataloniaa varten. Barcelonan spottikarttaa pääset käyttämään selaimella tai Androidilla

Ja tästä kuukausi myöhemmin keksin alkaa toteuttamaan iOS-sovellusta. Sovelluksen tekemisessä meni useampi kuukausi, koska julkaisusta ei ollut varmuutta. Tuntui hieman turhalta tehdä sovellusta, jota ei ollut varaa julkaista. Kuitenkin tähän keksittiin loppujen lopuksi ratkaisu (mainokset).

Mitä tämä lysti maksaa? Koko hoito on ilmainen käyttäjälle. Sovelluksessa ei myöskään ole mainoksia (paitsi iOS), koska omasta mielestäni mainokset sovelluksissa ei ole kivoja.

Miten tämä sitten kustannetaan? Tähänastiset kertaluontoiset kulut (Play kauppa ja domain) ovat kustannettu meikäläisen opintotuesta. App Store käyttäjä maksaa kolminumeroisen summan vuosittain. Sivut ja sovelluksien backend pyörii Googlen Firebasen avulla. Firebasen palvelut ovat ilmaisia tiettyyn kiintiöön asti, minkä jälkeen veloitus tapahtuu käytön mukaan. Näitä kuluja on kattamassa ja sovelluksen olemassaoloa tukemassa, Napalm Custom.

Mikäli haluat osallistua mukaan kehittämiseen, laita viestiä osoitteeseen info@spottimetta.fi. Spottimettä ottaa vastaan mielellään kaikenlaista apua kuvakkeiden tekemisestä lisäosan toteuttamiseen. Helpoin tapa kuitenkin auttaa on lisätä spotteja, kuvia sekä tarkastaa kartalla olevia spotteja. Eli siis, Mee Spoteille!